Kyy on suomalaisille yhtä tuttu kuin koivikko ja järven selkä. Se on ollut osa suomalaista luontoa ja mielenmaisemaa niin kauan kuin muistaa, mutta silti sen kohtaaminen saa yhä sykkeen nousemaan. Jo pelkkä ajatus kyykäärmeestä tuo mieleen lapsuuden kesät, jolloin mummolan pihamaalla varoiteltiin, että pitkän heinikon halki kulkiessa on syytä katsoa tarkkaan jalkoihinsa. Kyyssä on jotakin arvoituksellista ja samalla kiehtovaa, sillä se on yhtä aikaa pelätty ja kunnioitettu, myrkyllinen mutta luontoa tasapainottava.
Kyy suomalaisessa luonnossa
Suomalaisessa luonnossa kyy on kotonaan. Sen elinympäristö ulottuu eteläisestä saaristosta aina Lapin tuntureille saakka, vaikka pohjoisessa sen harvinaisuus kasvaa. Tavallisimmin se tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa, missä sen tummanharmaa, ruskea tai jopa musta hahmo saattaa liikkua aurinkoisilla hakamailla, kivikoissa ja kaislikoiden laitamilla. Se on mestari sulautumaan maisemaan sahalaitakuviostaan huolimatta. Joskus kyyn huomaa vasta, kun se luikertelee liikkeelle jalan alta, ja sekin yleensä vasta sen jälkeen, kun on ensin säpsähtänyt yllättävää liikettä.
Kyy ei kuitenkaan ole mikään hyökkäävä peto, vaikka moni sitä niin saattaa pitää. Luonteeltaan se on ujo, varautunut ja harkitseva. Jos ihminen lähestyy, se pysyy paikallaan toivoen, ettei sitä huomata. Jos se kuitenkin tuntee olonsa uhatuksi, saattaa se nostaa päänsä ja sihistä varoitukseksi. Purema on viimeinen keino puolustautua, ei ensisijainen.
Kyyn paikka kansanperinteessä
Kyyn merkitys suomalaisessa kansanperinteessä on yhtä kiinnostava kuin sen luonto. Muinaisissa tarinoissa käärmeitä kunnioitettiin ja jopa pelättiin yliluonnollisina olentoina. Kerrottiin, että kyy saattoi vartioida aarteita tai pitää pihan pahoilta hengiltä puhtaana, mutta myös että sen tappaminen toisi huonoa onnea. Jotkut uskoivat kyyn veren olevan lääkettä, toiset varoittivat sen katseesta, joka kivettyisi mieleen ikuisiksi ajoiksi. Nämä tarinat kulkivat suusta suuhun ja tekivät käärmeestä osan mystiikkaa.
Luonnon tasapainon ylläpitäjä
Kyytä voi oppia arvostamaan myös sen ekologisen merkityksen kautta. Se auttaa pitämään pienjyrsijäkannat aisoissa syömällä myyriä ja sammakoita. Samalla se on itse monien lintujen ja petojen saaliina. Kyy on osa sitä suurta luonnon tasapainoa, joka meillä Suomessa vielä on säilynyt monin paikoin. Siksi sen kohtaaminen voi olla muistutus siitä, kuinka tärkeää on varjella luontoa ja sen monimuotoisuutta. Kun miettii, kuinka paljon kyitä uhkaavat elinympäristöjen katoaminen ja ilmastonmuutoksen tuomat muutokset, huomaa että kyseessä ei ole vain pelätty matelija vaan myös suojelun arvoinen laji.
Nostalgisia muistoja ja oppeja
Monille suomalaisille kyyn näkeminen herättää myös nostalgisia tunteita. Se tuo mieleen ne kesät, jolloin jalassa oli vain kumisaappaat ja metsään lähdettiin taskuun pakattujen eväiden kera. Kun polun varrella vilahti kyy, saattoi äiti huudahtaa varoituksen, ja lapset hyppäsivät innosta ja kauhusta hihkuen turvaan. Nämä kokemukset opettivat varovaisuutta ja luonnon kunnioittamista. Kyyn vuoksi opittiin jo pienestä pitäen, että luonnossa liikkuessa ei voi kulkea huolettomasti, vaan on katsottava mihin astuu ja annettava metsän asukkaille oma rauhansa.
Puremista ja varovaisuudesta
Vaikka kyyn purema voi olla kivulias ja joskus jopa vaarallinen, Suomessa siihen on saatavilla tehokasta hoitoa ja puremat ovat harvinaisia. Yleensä kyy lähtee karkuun, jos sille vain antaa tilaisuuden. On hyvä muistaa, että käärme on ihmistä paljon pienempi ja haavoittuvaisempi. Moni kokee helpotusta tietäessään, että vaikka purema sattuisi kohdalle, henkeä uhkaavat tilanteet ovat äärimmäisen harvinaisia. Kun seuraavan kerran kohtaat kyyn, voit ehkä pysähtyä hetkeksi katsomaan sitä uudella tavalla.